Olet täällä

Miehet voitokkaita kotona, Naisille kauden ensimmäinen kotitappio

10.12.2018

HNMKY:n aikuisten joukkueet pelasivat viimeiset kotiottelunsa syyskaudella kuluneena viikonloppuna. Miehet kohtasivat lauantaina kotiottelussa FoKoPo:n ja Naiset sunnuntaina Turun Riennon. Miehet nappasivat ottelusta voiton 96-83 ja naiset joutuivat taipumaan ensimmäistä kertaa kaudella kotonaan numeroin 65-74.

(kuva Harri Vallila) (kuva Harri Vallila)

Miesten ottelu Forssan Koripoikia vastaan alkoi korintekotalkoilla, kun ensimmäinen erä päättyi kotijoukkueen hyväksi numeroin 28-23. Toisella neljänneksellä Forssa sai kirittyä eroa kiinni ja puoliajalle lähdettiin lukemissa 50-46. Kolmannella jaksolla mentiin tasan kori korista ja jakso kirjattiin 19-19. Viimeisellä kymmenminuuttisella kotijoukkue löysi vielä yhden vaihteen peliinsä ja kaasutti taululle lukemat 96-83.

Ottelutilasto

 

Miesten päävalmentaja Timo Saukkolan kommentit ottelusta: ” Ottelun alku oli tunnusteleva ja vaikea. Pääsimme hyville korintekopaikoille koko ensimmäisen puoliajan, mutta annoimme Forssalle liikaa helppoja koreja samaan aikaan. Koko pelin tärkein asia oli puolustuksen intensiteetti vastustajan syömähampaita vastaan, mutta se ei aina onnistunut. Toisella puoliajalla FoKoPo:n paikkapuolustus oli sekoittaa pelaamisemme, mutta löysimme siihen onneksi oikeanlaiset tavat käyttöömme. Koko joukkueen hyvä taistelu ja voitto vaikeasta vastustajasta!

 

 

 

Naiset kohtasivat sunnuntain ottelussa Turun Riennon. Ottelu alkoi tasaisesti ja ensimmäinen kymppi päättyi numeroihin 11-13. Toisella neljänneksellä joukkueiden hanat aukesivat hyökkäyspäässä ja pitkälle tauolle lähdettiin numeroista 30-33. Kolmannella neljänneksellä vierasjoukkue oli aavistuksen terävämpi ja kirjautti jakson nimiinsä 10-16. Viimeisellä neljänneksellä Namika yritti kuroa eroa kiinni, mutta ei aivan yltänyt vastustajan numeroihin. Lopputulos 65-74.

Ottelutilasto

Naisten päävalmentaja Henrik Pulkkisen mietteet ottelusta: ” Joukkuepuolustus hakusessa. Turku pelasi meidän puolustusta vastaan järkevästi ja jäimme jälkeen monessa tilanteessa. Siihen kun lisätään vaikea heittopäivä ja hävitty levypallopeli niin oikea joukkue voitti. Saimme vaihtopenkiltä hyvää energiaa ajoittain, mutta toisella puoliajalla emme pystyneet enää voitosta. Sara Kervinen toi penkiltä hyvää yritystä ja upotti kaikki kolme 3 pisteen heittoa pelissä. Keskiviikkona jatketaan kärkipään Ringsidea vastaan vieraissa syyskauden vikalla pelillä