Olet täällä

Miehelle tärkeä kotivoitto JyWe:stä,Naiset onnistuivat voittamaan Turussa.

09.01.2017

HNMKY naiset vierailivat sunnuntaina Turun Riennon vieraana Nunnavuoren palloiluhallissa. Namika onnisti voittamaan moninaisten vaiheiden jälkeen 69-73. Ottelu löytyy purettuna alta löytävästä linkistä Uuden-Suomen lehtiartikkelina.

http://hnmkynaiset.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/229159-vuosi-voitolla...

 

 

HNMKY:n miesten joukkue sai vieraita Jyväskylästä, kun Jyväskylän Weikot saapuivat Malmin palloiluhallille sunnuntai-iltana. Edellinen kohtaaminen JyWen kanssa päättyi Namikan selvään voittoon, mutta tällä kertaa JyWe kykeni kamppailemaan voitosta.

Namika sai hyvän alun otteluun, mutta JyWen kokeneet pelaajat pystyivät kääntämään helpot pallonmenetykset edukseen. Namika kuitenkin piti pintansa ja hoiti ottelun kunnialla kotiin. Pisteet jäivät Malmille ja taululle lukemat 86-82.

Miesten päävalmentaja Juuso Milenin ajatukset pelistä. "Saimme peliin loistavan alun puolustamalla hyvin ja juoksemalla kenttää. Tästä seurauksena oli reilun kymmenen pisteen johto ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Toinen jakso oli taas omalta osaltamme täysin päinvastainen. Sorruimme hölmöihin pallonmenetyksiin (ensimmäisellä puolijalla 13 menetystä) ja puolustustuksessa tempo laski oleellisesti. JyWe kokeneena joukkueena käytti tämän hyväksi ja tuli takaisin peliin mukaan. Puoliajalle siirryttiin meidän 42-38 johdossa. Toisella puoliajalla molemmat joukkueet esittivät hyvää hyökkäyspelaamista. Saimme karsittua menetykset toisella puoliajalla kolmeen pitämällä pallosta parempaa huolta. Lopussa olimme hieman kylmähermoisempia ja pystyimme kääntämään tasaisen pelin meille. JyWe pelasi hyvää korista ja joukkue tulee varmasti kevätkaudella haastamaan monen joukkueen tässä sarjassa. Joukkueestamme onnistujiin kuuluivat joukuueen reppuselkään ottanut Jyri Eboreime, joka pelasi 35min ja tilastoihin kirjattiin 20pts, 5reb, 8ast, 1TO. Pelin ratkaisuhetkillä kovia koreja tehnyt Ville Tahvanainen ja mainion pelin pelannut Karri"Keke" Kallela ansaitsevat myös erityismaininnan, samoin kuin Matti Meldon 9 levypalloa."

15935824_1562909103723431_661179411_n

Karri"Keke" Kallela lukeutui miesten joukkueen onnistujiin sunnuntaina (kuva Harri Vallila)