Leiritunnelmia Talvileiriltä 2017

Maanantai 20.2

Aamupäivällä vajaa bussillinen huippuporukkaa lähti liikenteeseen Vuorikadulta kohti Pelliä. Bussimatkan aikana oli loistava tilaisuus jutella ennestään tutuille tyypeille ja tutustua uusiin. Perille päästyämme syötiin, jakauduttiin huoneisiin ja tutustuttiin vähän lisää toisiimme leikkien muodossa. Meidät myös jaettiin kahteen ryhmään tulevan viikon kisailuja varten. Ryhmän kesken tuli miettiä heille sopiva nimi, huuto ja liike. Näin meille syntyi Voittajat ja Däbättävät kananmunat Pellistä, hienojen liikkeiden ja kannustushuutojen kera. Illemmalla oli tarjolla saunomista, iltapalaa ja iltaohjelmaa isosten toimesta.

Tiistai 21.2

Ensimmäinen aamu leirillä alkoi musiikkiin soidessa käytävällä. Pääsimme nauttimaan aamupalasta, aurinkoisesta kelistä ja pulkkamäestä. Kävelimme leirikeskuksen läheltä löytyvän mäen luokse ja laskimme pulkilla alas, välillä yksin, kaverin kanssa tai pulkkajonossa. Ulkoilun jälkeen menimme sisälle, jossa meille oli ohjelmassa Ellan musavisaa. Lautapelit ja käsikorujen teko taisivat olla leirin suosituimmat hommat ja niiden parissa viihdyttiinkin joka päivä. Päivällisen jälkeen siivottiin vähän, käytiin kiskalla, soiteltiin kotiin ja kerrottiin kuulumisia. Illalla lähdimme vielä ulos taskulamppujen kanssa ja nuotion ääreen syömään makkaraa ja vaahtokarkkeja.

Keskiviikko 22.2

Heräilimme aamulla Pokemonin tunnusmusiikkiin. Aamupalaa, hartaus ja ulos. Tähän asti mukana ollut aurinko paistoi edelleen ja pääsimme tekemään ulos lumesta veistoksia ja pelaamaan hankifutista. Kun lumella oli leikitty tarpeeksi ja pelit oli pelattu, niin menimme sisälle. Kaikkien yllätykseksi sisällä meille oli tarjolla pullaa ja kaakaota. Tällä kertaa testasimme tietämystämme Antin kaupunkivisassa ja pelailimme lautapelejä. Päivällisen aikaan siivoiltiin, herkuteltiin ja soiteltiin kotiin. Tämän jälkeen oli vuorossa saunomista ja leirihuivien tekoa. Ensin pojat menivät saunaan ja tällä aikaa tytöt koristelivat huiveja, sen jälkeen tytöt menivät saunaan ja pojat taiteilivat huivit itselleen.

Torstai 23.2

Viimeinen kokonainen päivä oli koittanut nopeasti. Aamulla heräiltiin, syötiin aamupalaa, pidettiin hartautta ja siivoiltiin vähän omia huoneita. Koitti taas ulkoilun aika ja tänään vuorossa oli parin kanssa suoritettavia tehtäviä. Tehtävälappusia etsittiin innolla ulkona, ja kun semmoisen oli löytänyt, pystyi sen käydä suorittamassa ohjaajalle tai isoselle. Sisälle mennessä luvassa oli tuttuun tapaan lautapelejä ja käsikoruja, koska väsymys alkoi osalla jo hieman painaa päälle, niin oli myös vaihtoehtona mennä makoilemaan patjoille ja kuuntelemaan äänikirjoja. Sophian visassa pääsimme miettimään eri aihealueista olevia kysymyksiä. Illalla leikimme vielä pimeässä taskulamppujen kanssa, pidimme viimeisen illan kunniaksi bileet ja katselimme elokuvaa.

Perjantai 24.2

Viimeinen aamu alkoi hieman unisissa tunnelmissa. Söimme aamupalaa, silitimme leirihuiveja, täyttelimme leirikyselyitä ja pakkailimme omia tavaroita. Viimeisen visan aika koitti ja tällä kertaa oli isosten vuoro kysellä, kuinka hyvin leiriläiset muistivat kuluneen viikon tapahtumat.  Lounaan jälkeen kaikille jaettiin Pelli-rannekkeet ja hieman karkkia kiitokseksi huippuviikosta. Pian bussi jo saapuikin hakemaan meitä takaisin ja niin leiri saatiin kunnialla päätökseen.