Olet täällä

Kausi 2016-2017 päätökseen.

20.05.2017

18553679_1717247058289634_28168479_o

Helsingin NMKY:n koripallokausi saatettiin tänä vuonna päätökseensä koko päivän kestävällä päättäjäispäivällä. Aamulla järjestettiin toimintaa perheen pienimmille koko perheen temppuradalla ja samaan aikaan pelattiin kauden viimeinen seuran sisäinen supermikroturnaus.

Supermikroturnauksessa osallistujia oli jälleen kerran huikea määrä ja peleissä nähtiin tälläkin kertaa liuta onnistumisia, hymyjä ja puhdasta liikkumisen iloa.
Supermikroturnauksen jälkeen oli vuoro palkita kaudella ansioituneet pelaaja,valmentajat ja taustajoukot. Viimeisenä tapahtumana pelattiin vapaamuotoinen viisi vastaan viisi turnaus johon osallistui pelaajia ja valmentajia monesta eri ikäluokasta.

Kausi 2016-2017

Kulunut kausi oli HNMKY:ssä varsin onnistunut ja menestystäkin saavutettiin kansallisella tasolla, sillä Helsingin NMKY oli Tampereen Pyrinnön lisäksi ainoa seura Suomessa joka edusti kaikissa sekä tytöissä että pojissa A-,B- ja C-ikäisten SM-sarjoissa. Mitaleita tarttui myöskin sarjoista kiitettävä määrä: 70-vuotiaat nappasi SM-kultaa, 35-vuotiaat SM-hopeaa, A-tytöt SM-hopeaa,A-pojat SM-pronssia ja C-tytöt SM-pronssia. Miesten joukkue pelasi Miesten 1-divisioona B:tä ja Naisten edustusjoukkue Naisten 1-divisioonaa.

Kansainvälisellä tasolla pelaajiamme esiintyi nuorten maajoukkueissa ja seurajoukkueena osallistuimme useisiin kansainvälisiin kilpailuihin kuten : EYBL ja YBL. Lisäksi seuramme oli edustettuna useassa kansainvälisessä turnauksessa pitkin kautta.

Ennen kaikkea kauteen mahtuu myös paljon muutakin hyvää kuin kansallisten sarjojen menestys. Helsingin NMKY:ssä kuluneella kaudella oli paljon aktiivisia kilpapelaajia, mutta myös harrastepelaajia sekä Unified pelaajia. Pienempien junioreiden aluetoiminta pyöri edelleen vahvasti ympäri kauden ja paljon uusia lapsia ja nuoria lyösi tiensä koripallon pariin. Helsingin NMKY:ssä toimi myös lukematon määrä vapaaehtoisia joukkueiden taustajoukoissa. Lisäksi YMCA-cup saatiin herätettyä uudestaan ja se järjestettiin joulun alla ensimmäisen kerran vuosien tauon jälkeen ja tullaan järjestämään vuonna 2017 uudestaan. Alkukaudesta toimimme järjestävänä tahona myöskin NBA:n omalle leirille ja tuttuun tapaan omalle seuraleirillemme.

Kiitos kaikille pelaajille,valmentajille ja vanhemmille kuluneesta kaudesta. Kesäharjoittelut pyörähtää osalla käyntiin jo ensi viikolla ja kausi 2017-2018 saadaan käyntiin virallisesti, ensi kaudesta tulee vähintään yhtä ikimuistoinen kuin kuluneesta kaudestamme! HOS!

 

18641777_1717246931622980_471233723_o

Kauden 2016-2017 palkitut (kuva Harri Vallila)

Kausipalkinnot:
A -pojat Riku Nikama
A -pojat 3 Kuisma Kasteenpohja
B -pojat 1 Niilo Anttila

B-pojat 2 Eero Pietiläinen
B -pojat 3 Juhana Ranta
C -pojat 1 Lenni Hervola
C -pojat 2 Elias Virolainen
C -pojat 3 Matias Anderson

A -tytöt Fanny Sannholm
B -tytöt Kati Ollilainen
C -tytöt Lumi Mustapää
C -tytöt Pinja Rintakoski
Unified Olli Visuri
Unified jr. Eelis Sunila

Pojat -05 Pakila Juho ”Juti” Länsiluoto
Pojat -06 Pakila Santeri Ojanen
Pojat -07 Pakila Milan Radun
Pojat -08 Pakila Valtteri ”Valtsu” Virtanen
Pojat -09 Pakila Paavo Partanen
Pojat -10 Pakila Kasper Airamaa
Tytöt -05 Pakila Anitta Niinilampi
Tytöt - 06 Pakila Moona Rämö
Tytöt -07 Pakila Veera Mansala
Tytöt -08 Pakila Saara Kokkonen
Tytöt -09 Pakila Mira Radun
Tytöt -10 Pakila Minea Timisjärvi
Pojat -05 Stadi Emil Virtanen
Pojat -06 Stadi Sisu Mäki
Pojat -07 Stadi Kaarlo Kiilamo
Pojat -08 Stadi Kasperi Kiuru
Pojat -09 Stadi Elias Tulokas
Tytöt -05 Stadi Ulla Noopila
Tytöt -06 Stadi Siiri Murtoniemi
Tytöt -07 Stadi Ella Asikainen
Tytöt -08 Stadi Kira Westling
Tytöt -09 Stadi Jenni Lausi
Pojat -10 Stadi Leivo Vallin
Pojat -11 Stadi Kaarlo Korkeavuori
Tytöt -10 Stadi Veera Nieminen
Tytöt -11 Stadi Inkeri Ahmajärvi
Pojat -06 Malmi Leo Eklund
Pojat -07 Malmi Julius Ansamaa
Pojat -08 Malmi Aleksandr Häkkinen
Pojat -09 Malmi Niklas Ansamaa
Pojat -10 Malmi Leevi Parkkinen
Naiset -Linnea Oljemark
Miehet-Petteri Ruutiainen
Taistelijan malja-HNMKY:n A -tytöt
Kauden tyttöpelaaja –palkinto Magdalene Agyei
Hanno Möttölä –palkinto Jyri Eboreime
Nuori valmentaja –palkinto Daniel Ingman
Henrik Dettman –palkinto Valtteri Palojärvi
Hemming Lehtinen –palkinto Olli Suutela

Vilho Nuorevan-palkinto Harri Vallila