Olet täällä

Juha Vuorinen palaa vanhoille pelikentilleen

13.04.2016

vuoden-urheiluseura-2015-logo-ver2  nmky yökorislogo ei taustaa

Mediapersoona Juha Vuorinen haluaa ohjata uutuuskirjan tuloja Helsingin NMKY:n Yökoripallo- toiminnan tukemiseen. Syy selviää esipuheessa. Namika kiittää tuesta ja kannustuksesta!

 

Yksi lapsistani kysyi, oliko minulla pienenä mitään haaveammattia. Olihan minulla. Ensin se oli bussikuski, joka sitten vaihtui lääkäriksi ja suunnilleen 10-vuotiaana radiodeejiiksi. Kaikki toiveeni ovat väljästi tulkittuna toteutuneet. Olen saanut kerran ajaa ehkä kymmenen metriä bussia, olen jakanut koko elämäni kirurginveitsen teräviä psykologisia ohjeita sellaisillekin ihmisille, jotka eivät niitä olisi halunneet kuulla, ja ehdin työskennellä monta vuotta tiskijukkana. En tosin radiotiskijukkana, mutta radiotyötä olen saanut tehdä yhtäjaksoisesti jo yli 30 vuotta. Kannatti siis haaveilla.

Seuraavaksi minulta kysyttiin, oliko minulla ollut mukulana mitään joukkueharrastuksia. Oli. Kiistaton ykkönen oli koripallo. Lapsuudessani asuimme vain vapaaheiton päässä Töölön Kisahallista, joka oli silloin SM-sarjassa pelaavien Torpan Poikien ja Panttereiden kotiareena, mutta silti kipitin Vuorikadulle, jossa sijaitsi HNMKY:n omistama hotelli ja sen yläkerrassa koripallosali. Minusta tuli sukkana Namikan junnupelaaja. Siihen aikaan muuten nykyinen maajoukkuevalmentaja Henrik Dettmann luotsasi HNMKY:n C-junnuja. Itse pomputtelin silloin vasta mikroissa ja mineissä, joten en koskaan päässyt tulevan valmentajalegendan kouluun. Ehkäpä sen takia minusta ei tullut Suomen ensimmäistä NBA-pelaajaa...

En olisi ikinä voinut kuvitella, että 40 vuotta myöhemmin palaisin ainakin symbolisesti HNMKY:n paitaan ja pääsisin tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Osa tämän kirjan tuotoista menee seuran Yökoris-toimintaan, ja lisätietoa tästä upeasta yhdessä liikkumiseen patistavasta hankkeesta löytyy osoitteesta hnmky.fi/nuoret/yokoris/.

Nuoret ja vähän vanhemmatkin, painukaahan palloilemaan kaduille!

Andalusiassa keväällä 2016

Juha

 

dalihantala

Osta Juha Vuorisen Dali-Ihantala ja tue Helsingin NMKY:n Yökoris-toimintaa

http://www.diktaattori.fi/kirja/dali-ihantala/

 

Helsingin NMKY

Helsingin NMKY on perustettu vuonna 1889. Yhdistys tunnetaan mm. siitä, että se on tuonut koripallo- ja partiotoiminnan Suomeen. Sen liikunta-, musiikki ja kerhotoiminnan piirissä on viikoittain yli 4000 lasta, nuorta ja aikuista. Helsingin NMKY valittiin vuoden urheiluseuraksi 2015 Suomen urheilugaalassa. Helsingin NMKY on osa 130 maassa toimivaa globaalia YMCA-liikettä, joka painottaa henkisen, hengellisen ja fyysisen kehityksen kokonaisuutta.

www.hnmky.fi