Olet täällä

A-tyttöjen kotitaika rikki, A-pojille niukka tappio sarjakärjestä.

06.02.2017

Kovassa vireessä ollut HNMKY sai lauantaina kovan luokan vastustajan Espoosta, kun Tapiolan Honka asteli vastaan A -tyttöjen SM -sarjassa. Karsinnoissa ja ensimmäisellä kierroksella Honka on ollut Namikaa edellä ja vienyt kummatkin kamppailut. Namika lähti hakemaan ottelusta ensimmäistä voittoaan Hongasta. Vierailijat olivat kuitenkin erimieltä, ottelu alkoi Hongan kovalla prässillä ja kentän juoksemisella. Namika jäi täysin jalkoihin, Honka karkasi ekalla viidellä minuutilla 5 – 20 johtoon.

Tämän jälkeen kotijoukkue pääsi tarvittavaan tempoon ja pystyi jossain määrin toteuttamaan omaa peliään. Honka oli kuitenkin koko ajan niskan päällä ja Namika koitti pyristellä mukana. Puoliajalla siirryttiin vierailijoiden yhdeksän pisteen johdossa. Toinen puoliaika oli paljon tasaisempaa vääntö, mutta Honka pääsi kuitenkin vielä kasvattamaan eroa 20 pisteeseen. Namika nousi vielä kerran 10 pisteen päähän, mutta varsinaisesti ottelun voittajasta ei ollut epäselvää toisellakaan. Honka tuli otteluun valmiimpana ja oli joukkueista aggressiivisempi, lisäksi joukkueen laadukas hyökkäyspään toteutus oli tällä kertaa liikaa kotijoukkueelle. HNMKY jatkaa taistelua neljän joukosta taas lauantaina kun joukkue matkaa pitkästä aikaa vierasotteluun Tapiolaan Honka 2 joukkuetta vastaan.

16522619_1597524906928517_97015037_n

A-tyttöjen kotitaika rikkoutui lauantaina. (kuva Harri Vallila)

A-pojat kohtasi sarjakärki Helsinki Rocksin lauantaina Malmin palloiluhallilla. Helsinki Rocks vei viimeisen hyökkäyksen lay upilla ottelun nimiinsä lukemin 80-82 (21-23/17-12/20-15/22-32). Kotijoukkue HNMKY kävi parhaimmillaan jo 18 pisteen johdossa, mutta laadukas vierasjoukkue nosti energiatasoa ja kuroi eron kiinni ja meni ohi. Namika nousi kuitenkin vielä lopussa tasoihin ennen Mike Besselinkin voittokoria. Ottelu oli tasainen ja laadukas, kuten kärkipään kamppailulta oli lupa odottaakin.

A-poikien päävalmentaja Timo Saukkola kommentoi ottelua seuraavasti: "Meillä oli voiton avaimet käsissämme, mutta se ei vielä riittänyt. Otimme 18p kaulan pääosin nopeilla kaukoheitoilla ja tiesimme, että se ei välttämättä kanna koko ottelua voittoon asti. Rocks pelasi laadukkaasti viimeisen neljänneksen ja emme päässeet enää sellaiseen tempoon hyökkäyksessä, mihin olisimme halunneet. Suurin tappion syy oli kuitenkin vastustajan 26 hyökkäyslevypalloa, kun jouduimme puolustamaan liian usein toiseen kertaan, emme antaneet itsellemme mahdollisuutta juosta nopeita hyökkäyksiä. Ottelu kuitenkin antoi uskoa tulevaan. Pelaajamme tietävät, että kun pelaamme parhaalla mahdollisella tasollamme, voimme voittaa jokaisen joukkueen sarjassa."

16521870_1597524880261853_1507718599_n

A-poikien loppukiri ei tällä kertaa aivan riittänyt voittoon asti. (kuva Harri Vallila)