Olet täällä

A-tytöt yhä voittamattomia kotisalissaan.

16.01.2017

Namikan A -tytöt aloittivat runkosarjan toisen kierroksen kotonaan BC Nokiaa vastaan. Sarjan avauspelissä lokakuussa Nokia voitti Namikan kuudella pisteellä, nyt kotijoukkueella oli mahdollisuus voitolla säilyttää paikka neljän joukossa sekä kasvattaa etumatkaa BC Nokiaan sarjataulukossa.

Etukäteen tiedostettiin BC Nokian olevan vaarallinen kenttää kovaa juokseva joukkue, jolta löytyy kaksi taitavaa maajoukkuepelaajaa. Ensimmäiset kaksi erää edettiin lähes tasalukemissa kun kotijoukkue ei saanut aivan täysin joukkuepuolustusta uomiinsa ja vierasjoukkue rankaisi pienistäkin nukahduksista. Toisella puoliajalla kotijoukkueen puolustus tiivistyi, jonka myötä myös hyökkääminen helpottui. Kolmannen jakson Namika lukemin 21-9. Viimeisellä neljänneksellä ei enää ottelun voitosta pelattu ja ottelu päättyi lukemiin 78 – 53. Samaan aikaan Peli-Karhut ja SB -Girls hävisivät omat ottelunsa, jonka myötä HNMKY kasvatti eroa seuraaviin joukkueisiin runkosarjassa. Namika on edelleen sijalla 4 ja kahden voiton päässä seuraa Peli-karhut, SBG ja BC Nokia.

Tämän viikon lauantaina pelataan MPH:lla jälleen tärkeistä sarjapisteistä kun SBG Lahdesta saapuu vieraaksi klo 14.00 alkavaan peliin. Tervetuloa kannustamaan Namikaa säilyttämään kotitaikaa!

16128456_1570157786331896_1354253230_n

HNMKY:n A-tytöt aloittivat toisen sarjakierroksen kotivoitolla.(kuva Harri Vallila)