Olet täällä

A- ja B-tyttöjen onnistuneet karsinnat tuotti kaksi SM-sarjapaikkaa.

27.09.2016

A- ja B-tyttöjen valtakunnallisten sarjojen karsinnat pelattiin viime viikonlopuna ja Helsingin NMKY onnistui molemmista itselleen SM-sarjapaikan taistelemaan.Sekä A- että B-tytöt hoitivat lohkonsa 3/1 pelillä ja näin ollen seurassamme pelataan tyttökoriksessa kahta SM-sarjaa. Viikonlopun hienot saavutukset tiivistettynä molempien joukkueiden päävalmentajien sanelemana.

B-tyttöjen SM-karsinnoista päävalmentaja Teijo Perälän tiivistys:" Lähdimme Tampereen Tammelassa pelattavaan karsintaturnaukseen 15 pelaajan voimin. Haasteita viikonloppuun toivat muutamien pelaajien sairastelut sekä loukkaantumiset. Jokaisen pelaajan roolin merkitystä joukkueelle korostettiin ja neljä "isoa" ottelua kahteen päivään näytti tämän konkreettisesti. Tappio ensimmäisestä ottelusta helposti horjuttaa pelaajien itseluottamusta. Näin kävi ja pelirohkeus katosi hetkeksi liian monelta.Tytöt voittivat kolme viimeistä ottelua, joka vaati valtavan määrän henkistä kanttia ja vastoinkäymisten nopeaa nollaamista. Odotan pelaajilta jatkossa isompaa pelirohkeutta 1vs1-tilanteissa. Kun saamme tätä parannettua ja otamme positiiviset kokemukset Tampereen turnauksesta mukaan, niin hyviä asioita alkaa tapahtua. Tervetuloa katsomaan kotiotteluita MPH:lle! HOS!"
smbt-joukkue-mod1-xl
Karsintojen jälkeen jo tyttöjäkin hymyilytti. (Kuva Velimatti Ollilainen)

A-tyttöjen karsinnoista tunnelmat tiivisti päävalmentaja Henrik Pulkkinen: "A -tytöt lähtivät toiselle  SM -karsintakierrokselle jännittävistä ennakkoasetelmista, kun samasta lohkosta löytyi jo Tallink -turnauksen pronssipelissä kohdattu Ringside sekä Honka 1, Turi ja ennakkoon hieman heikompi Porvoon Tarmo. Honka oli lohkon ennakko suosikki ja ennakkoon toinen SM -sarjapaikka ratkotaan Turin, Ringsiden ja Namikan kesken. Näin viikonloppu lopulta menikin ja toinen SM -sarjapaikka ratkottiin Ringside – HNMKY -pelissä lauantai-iltana. Ringside vei pelin ensimmäistä neljännestä puolustaen aggressiivisesti ja heittäen korkealla prosentilla kaaren takaa tilanne oli pahimmillaan jo 23 – 8. Ensimmäisen erän loppuun Namika sai pari koria ja ero säilyi siedettävänä. Toisessa erässä Ringsiden aggressiivisuus oli edelleen liikaa Namikan tytöille ja peli ei oikein missään kohtaan lähtenyt rullaamaan. Vain Joanna Kallelan uskomattomat suoritukset piti Namikan vielä elossa, ”Jonsku” teki joukkueensa kaikki 14 pistettä toisessa erässä. Puoliajalla joukkue sai kerättyä itseluottamusta takaisin, tämä näkyi kentällä erityisesti voitetuissa irtopallotilanteissa sekä onnistumisissa hyökkäyspäässä. Pikku hiljaa ero kaventui ja ottelu oli ensimmäisen kerran tasatilanteessa alun jälkeen kun peli oli reilu minuutti pelaamatta. Viimeisellä minuutilla Ringsiden johtaessa yhdellä pisteellä Namikan Katariina Kaikkonen riisti pallon ja teki ottelun voittokorin yksinläpi lay upilla, Ringside sai vielä viimeisellä sekunnilla heiton ilmaan, joka meni rautojen kautta ohi. Namika sai väännettyä vielä sunnuntaina tarvittavan voiton Turun Riennosta, jonka jälkeen Honka voitti vielä Ringsiden. Tämä varmisti sen, että HNMKY:n A -tytöt tuo vuosien tauon jälkeen A -tyttöjen SM -sarjapelit MPH:lle!"

14450002_1184620228253088_126903069633728353_n

A-tytöt pelasivat itsensä hienosti  SM-sarjaan. (Kuva Tallink-turnauksesta)